Koko perheen perusvoiteet
Apteekissa myytävät perusvoiteet suojaavat ja kosteuttavat ihoa sekä ehkäisevät ja hoitavat erilaisia iho-ongelmia. Perusvoidetta voi käyttää kasvoille, käsille ja koko keholle.
Kuivaihoiset ja atoopikot tietävät kokemuksesta, että syksy pistää ihon koville. Myös moni hyväihoinen huomaa yllättäen ihonsa kuivuvan. Kuivuminen voi johtua sisätilojen lämmityksestä tai siitä, että tulee käytyä suihkussa entistä useammin syksyllä aloitetun urheiluharrastuksen myötä. Myös vaatetuksen lisääminen saattaa kuivattaa ihoa.
Lääketehtaan valmistamat perusvoiteet – kosteuttavat ja hoitavat voiteet – auttavat kuivaan ihoon, oli se sitten vartalolla, käsissä ja jaloissa tai kasvoilla. Hajusteettomien perusvoiteiden koostumus on mahdollisimman turvallinen.
Orion Pharman 12 perusvoiteesta uusimmat ovat tällä vuosituhannella syntyneet Ceralan ja Hydrolan, joiden vaikutustapa jäljittelee mahdollisimman tarkkaan ihon omaa toimintaa. Myös koko maailman perusvoiteista vanhin, yli 50 vuotta sitten suomalaisiin apteekkeihin ilmestynyt Hydran, sopii edelleen hyvin monenlaiseen ihonhoitoon. Koska jokaisen iho on yksilöllinen, sopivin voide löytyy kokeilemalla. Yhden mielestä yksi tuntuu hyvältä, toisen mielestä toinen. Seuraavassa esittelemme eri perheenjäsenille sopivia perusvoiteita. Tutustu ja löydä omasi!
NAISET
Normaali ja kuiva iho: Aqualan L on todellinen monikäyttövoide. Se kosteuttaa kasvot ja silmänympärykset aamuin illoin, ja sillä voi poistaa silmä- ja kasvomeikin kuivaltakin iholta. Aqualan L on oiva voide myös koko vartalon ihon hoitoon.
Kokeile tätä: Sivele iho Aqualan L –voiteella ja mene mietolämpöiseen saunaan ja suihkuun. Ihosta tulee pehmeä ja hyväntuntuinen. Sopii mainiosti myös atoopikoille ja kuivaihoisille.
Kuiva ja atooppinen iho: Kuivaihoisen ykkösvoide on ihon kuivuusongelmien hoitoon varta vasten suunniteltu Ceralan. Se sisältää keramideja, jotka täydentävät ihosta puuttuvia rasva-aineita ja säilyttävät siksi ihon kosteustasapainon pitkään.
Kokeile tätä: Pese itsesi Aqualan L -voiteella ja vedellä aivan kuin pesisit saippualla. Voidepesu aloitetaan kuivimmista kohdista, esimerkiksi taipeista.
Pintakuiva, kosteutta tarvitseva iho: Hydrolan ja Humektan, jotka sopivat myös rasvaisen ihon, esimerkiksi akneihon kosteutukseen. Hyvin levittyvä geelivoide Hydrolan tekee ihosta pehmeän ja kimmoisan. Humektan taas kosteuttaa pintakuivan, mutta pinnan alta mahdollisesti rasvaisen ihon ja estää sen hilseilyn.
Käsiin: Flunssa-aikaan käsiä kannattaa pestä ahkerasti ja rasvata joka pesun jälkeen perusvoiteella. Jos kädet tuntuvat kuivilta, yökäsivoiteeksi voi kokeilla Lipolania. Sen kosteutta sisältävät liposomit imeytyvät ihon syvimpiin kerroksiin asti ja korjaavat kuivan ihon rakennevaurioita.
Vinkki! Kantapäiden ulkosyrjän kovettumat rikkovat sukkahousut ennätysnopeasti. Sivele kovettumiin Novalania, niin sukkahoususi säästyvät.
MIEHET
Normaali iho: Miehet arvostavat mutkatonta ihonhoitoa. Hyvin imeytyvä Hydrolan-geelivoide kosteuttaa normaali- ja kuivaihoisen miehen kasvot ja koko vartalon. Mahtuu hyvin mukaan treenikassiin tai kylpyhuoneen hyllylle.
Akneiho: Humektan kosteuttaa pintakuivan mutta pinnan alta mahdollisesti rasvaisen ihon ja estää sen hilseilyn. Voide ei tuki ihohuokosia eikä lisää rasvaisen ihon kiiltoa.
Kantapäät ja jalkapohjat: Jos korppukantapäät vaivaavat, Lipolan auttaa. Voiteen tehoa voi lisätä laittamalla voiteen levittämisen jälkeen jalkaansa hetkeksi puuvillaiset sukat.
Vinkki! Novalan pelastaa pahasti halkeilleet kantapäät. Levitä kantapäihin Novalania ja peitä muovikelmulla tai muovipussilla. Anna vaikuttaa muovin alla 1 – 3 tuntia.
LAPSET
Normaali iho: Hyvin imeytyvä Hydrolan tuo avun, jos lapsen iho tuntuu kuivalta. Huomaa, että lapsen ihoa ei kuitenkaan tarvitse voidella, ellei se tunnu sitä tarvitsevan.
Kuiva ja atooppinen iho: Helposti levittyvä ja hyvin imeytyvä keramideja sisältävä Ceralan on kehitetty varta vasten ihon kuivuusongelmien, kuten atooppisen ihon hoitoon.
Kokeile tätä: Kuivaihoisen lapsen kuivimmat kohdat voi rasvata Novalanilla ennen uimahalliin menemistä. Voide suojaa ihoa kloorivedeltä. Novalan myös ehkäisee kutinaa, joten se tuo lapselle levolliset yöunet.
Vauvan iho: Novalan pitää vauvan pepun pehmeänä, kuten myös vauvan hoitajan kädet.
Kokeile tätä: Jos vauvan iho tuntuu kuivalta, kylpyveteen voi pursottaa 5-10 cm Aqualania. Voidekylvyn jälkeen ihoa ei tarvitse välttämättä edes rasvata. Sopii myös kuivaihoiselle aikuiselle.
Vinkki! Jos lapsi valittaa ihon kirvelyä rasvattaessa, voide on liian kevyttä tai ohutta. Valitse siis aikaisempaa hoitavampi voide. Esimerkiksi jos olet aiemmin rasvannut lapsen Aqualan L – voiteella tai Hydrolanilla, siirry Ceralaniin.
Lähde: Kotiapteekki-lehti 2/2005

Ota yhteyttä